Heinäkuun alussa sain muiden fuksien tapaan tietää, että pääsin opiskelemaan Tampereelle luokanopettajaksi. Se on ollut mun haaveena jo lapsesta asti ja olin ihan sokissa tuloksista, vaikka olin jo keväällä määrätietoisesti päättänytkin, että oon lähdössä Tampereelle opiskelemaan. Elokuun lopulla odotti vihdoin muutto Tampereelle (lue: viikoksi kummitädin kaksion sohvalle) sekä eka päivä yliopistossa, ja voin kertoa, että en varmaan koskaan oo ollut mistään yhtä pelon ja innostuksen sekaisissa tunteissa. Onneksi oltiin ehditty pitää fuksiryhmässä esittelykierrosta jo ennen orientaatioviikkoa niin Päätalon aulasta onnistui löytämään edes pari tuttua kasvoa, kun ensitöikseni onnistuin eksymään ennen ekaa ryhmätapaamista :’)

Aika Tampereella ja yliopistossa on mennyt hullun nopeeta ja on oikeesti haikeaa kirjoittaa postausta meidän fuksisyksystä, kun tuntuu, että ihan vastahan me oltiin oltu täällä vaan muutama viikko. Syksy on ollut hektinen ja samalla ainakin mun elämäni parhain. Oon tutustunut syksyn aikana niin moniin uusiin ihaniin tyyppeihin ja tapahtumia on riittänyt koko syksyn ajalle enemmän kuin tarpeeksi. Voin varmasti sanoa kaikkien meidän fuksien puolesta, ettei voida tarpeeksi kiittää siitä meidän parhaimpia ja aktiivisimpia tuutoreita ja tuutorivastaavia <3 Meille on järkätty laidasta laitaan erilaisia ja toinen toistaan parempia tapahtumia, joista mieleenpainuvimpia oli etenkin kastajaiset, Härät vs. Kilit -matsi ja meidän pyjamabile-fuksisitsit, viimeisimpänä meidän syksy huipentui (ainakin osalla) Varjoapproihin ja tuutoreiden kämppäapproihin.

Ensimmäisten viikkojen aikana puhuin mun mummun kanssa puhelimessa ja mummu oli huolissaan siitä, että tehdäänkö me täällä mitään muuta kuin opiskellaan ja muistutti välillä ottamaan rennomminkin. Ei selkeästikään tarvinnut kahta kertaa kehottaa ja ei varmaankaan tule tämän syksyn jälkeen yllätyksenä kenellekään, että nykyään mulle muistutetaankin, vähintään yhtä huolestuneena, että siihen opiskelijaelämään olisi bileiden lisäksi ihan hyvä sisällyttää myös sitä opiskelua.

Kaikkien onneksi on me päästy välillä opiskelemaankin ja ihan yliopistollakin, vaikka jo ennen syksyä stressattiin siitä, että tullaanko koronan vuoksi pääsemään kampukselle kertaakaan syksyn aikana. Vaikka just tapahtumien jälkeisinä aamuina on ollut pelastus, että ei ole aina tarvinnut ehtiä yliopistolle aamuluennoille vaan on voinut avata Zoomin sängyn pohjalta, on silti ollut ihana päästä lähiopetukseen tekemään ne historian demotunnit, musiikin yhteismusisoinnit ja näkemään fuksikavereita koululla niiden Zoomin mustien ruutujen sijaan. Siinä mielessä ollaankin oltu todella onnekkaita, kuinka vähän korona on loppupeleissä vaikuttanut meidän syksyyn.

Eniten syksyn aikana yllätti se, kuinka avoimesti fuksit on otettu mukaan OKAan ja kuinka huippu yhteishenki sekä meidän fukseilla että koko ainejärjestöllä on. Pääpäiväpiknikistä alkaen Poltetta on laulettu noin sata kertaa syksyn mittaan niin, että se biisi menee ulkoa unissaankin ja Edus’s Cafessa oon viettänyt aikaa varmaan vähintään yhtä paljon kuin luennoilla. Ulkopaikkakunnalta Tampereelle muuttaneena mulle ainakin okalaisista on muodostunut omanlainen turvaverkko. Tiedän, että aina on apua ja neuvoja tarjolla, kun niitä tarvitsee, oli sitten kyse muutosta tai ihan vaan, kun kas.kaa:n oppimispäiväkirja ja kurssi-ilmoittautumiset ei onnistu. Meidän edustajien Lexan ja Joelin (sekä haalaritiimin) ansiosta myös päästiin ensimmäisten fuksien joukossa ylpeinä OKAn jäseninä edustamaan sinisissä haalareissa useimmissa tapahtumissa syksyn mittaan. Kiitos meidän edustajille siitä ja kaikesta muusta <3

Syksyn jälkeen on helppo todeta, että OKA on oikeasti ihmisen parasta aikaa ja oon edelleen niin innoissani täällä opiskelusta ja kaikista tyypeistä keiden kans saadaan jakaa meidän opiskeluvuodet. Oi OKA on <3

Yours truly, Veera <3