Toimintasuunnitelma

OKA ry:n toimintasuunnitelma 2026

Tampereen yliopiston luokanopettajaopiskelijat OKA ry 
Åkerlundinkatu 5 / Virta, 33014 Tampereen yliopisto 
hallitus(at)okary.fi 
okary.fi 

 

Yleistä 

OKA ry on yhtä kuin jäsenensä, joita varten toimintaa luodaan ja ylläpidetään. Hallituksen toiminnan organisoinnissa jatketaan sektoripohjaisen mallin kehittämistä ja jo toimivien mallien ylläpitämistä. Okalaisia kannustetaan monipuolisin keinoin osallistumaan ainejärjestömme toimintaan ja päätöksentekoon esimerkiksi toimikuntien sekä kyselyiden muodossa. Hallitus pidetään helposti lähestyttävänä toimijana ja sen toiminta läpinäkyvänä. 

OKA ry tekee aktiivista yhteistyötä kasvatustieteellisen tiedekunnan EDUn ja sen ainejärjestöjen, Seminaarin Kipinä ry:n, hallinnon opiskelijaedustajien, Tampereen ylioppilaskunnan TREYn sekä Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton SOOL ry:n kanssa. Tulevaisuudessa yhteistyötä myös Suomen Luokanopettajat ry:n kanssa tullaan vahvistamaan.

OKA ry:n toimintaa ohjaavat yhdistyksen viralliset asiakirjat. Näitä ovat strategia, säännöt, yhdenvertaisuussuunnitelma, ympäristöohjelma ja viestintästrategia. OKA ry:n hallitusta ja muita toimijoita koulutetaan asiakirjojen sisällöistä. Lisäksi hallitus tarkastelee vuonna 2026 asiakirjojen päivitystarvetta. 
 

Vuonna 2026 OKA ry keskittyy toimimaan strategian painopisteen mukaisesti vaikuttavana edunvalvojana. Edunvalvontatyötä kohdennetaan erityisesti ajankohtaisiin ja jäsenistöä konkreettisesti koskettaviin kysymyksiin, jotta vaikutustyö olisi mahdollisimman merkityksellistä ja tehokasta. Sidosryhmäyhteistyötä kehitetään ylläpitämällä tiivistä vuorovaikutusta tiedekunnan johdon ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa sekä rakentamalla uusia yhteyksiä edunvalvonnan tueksi esimerkiksi SOOLin edustajien kanssa. Lisäksi viestintää kehitetään niin, että yhdistyksen tekemä edunvalvontatyö näkyy selkeästi eri viestintäkanavissa, mikä tukee vaikuttavuuden kasvua. Jäsenten osallisuutta vahvistetaan tarjoamalla konkreettisia mahdollisuuksia osallistua edunvalvontaan ja tuoda esiin omia näkemyksiään, mikä osaltaan lisää OKA ry:n edunvalvonnan vaikuttavuutta.


 

Puheenjohtajisto

OKA ry:n puheenjohtajisto vastaa hallituksen toiminnan kokonaisvaltaisesta koordinoinnista. Puheenjohtajisto tukee hallituksen jäseniä heidän vastuualueidensa hoitamisessa sekä varmistaa, että toiminta on suunnitelmallista ja johdonmukaista. Tämän varmistamiseksi puheenjohtajisto on mukana sektoreiden keskusteluryhmissä. 

Puheenjohtajisto kouluttaa ja perehdyttää hallituksen toimijat kauden alussa hallitustoimintaan sekä OKAn strategiaan, sääntöihin ja toimintasuunnitelmaan. Tähän sisältyy myös toimihenkilömallin kehittäminen toimivammaksi esimerkiksi virallisten jäsenten johtajakoulutuksilla. Lisäksi puheenjohtajisto kokoaa yhdessä muun hallituksen kanssa hallituksen yhteiset pelisäännöt sekä valvoo, että toiminta on yhdistystä ohjaavien asiakirjojen mukaista.  

Kauden alussa ja lopussa puheenjohtajisto käy jokaisen hallituksen jäsenen kanssa kehityskeskustelut, joiden tavoitteena on lisätä avoimuutta, tarjota yksilöllistä tukea sekä vahvistaa toimijoiden motivaatiota ja osallisuutta. Lisäksi puheenjohtajisto tukee ja seuraa hallituksen jäsenten hyvinvointia säännöllisillä hallituskyselyillä, joilla kartoitetaan esimerkiksi jaksamista ja työmäärän kuormitusta. Hallituksen hyvinvointia edistetään myös hallituksen ryhmäyttämisellä ja virkistäytymisillä. 

Talous, varainkeruu ja yritysyhteistyö

OKA ry:n talouden tulee olla vakaa myös vuonna 2026, sillä hyvä taloudellinen tilanne on pohja jatkuvalle ja okalaisten etua ajavalle toiminnalle. Taloustilannetta seurataan OKA ry:n hallituksen kokouksissa läpinäkyvyyden takaamiseksi. Tämän lisäksi taloussektori ja puheenjohtajisto seuraavat aktiivisesti talousarviota ja sen toteutumista. OKA ry:n tulee jatkaa maltillista säästämistä tulevia 110-vuotisjuhlia varten ja talouden suunnittelussa huomioidaan sijoitustoiminta sijoitussuunnitelman mukaisesti.

Hallitustoimijat perehdytetään OKA ry:n talousarvioon ja budjetointiin. Vuoden alussa jokainen hallitussektori luo itselleen talousarvion pohjalta budjetin, jota sektori itse seuraa kautensa ajan. Talousvastaava tarkastaa sektorikohtaiset budjetit tasaisin väliajoin.

OKA ry:n ensisijaisia varainkeruutapoja ovat jäsenmaksut, tuotemyynti sekä tiedekunnalta ja ylioppilaskunnalta saatavat avustukset. Varainhankinnan tulot varmistetaan osallistumalla ylioppilaskunnan järjestämiin merkkimyyntitapahtumiin sekä muihin vastaaviin tilaisuuksiin. Taloussektori seuraa aktiivisesti myyntitavaroiden saldoa ja myyntimääriä. Haalarimerkkien myyntiä jatketaan Kide.appin kautta myös vuonna 2026.

OKA ry:n yritysyhteistyön vakiinnuttamista jatketaan taloustiimin osana olevan yritysyhteistyövastaavan toimesta. Hänen tehtävänään on ylläpitää jo luotuja suhteita sekä selvittää uusien yhteistyösuhteiden luomista OKA ry:n toiminnan tukemiseksi ja monipuolistamiseksi esimerkiksi tapaamalla yhteistyökumppaneita kasvotusten. Yritysyhteistyövastaava tukee fukseja haalaritilauksessa hankkimalla haalarisponsoreita etukäteen keväällä ja tekemällä yhteistyötä fuksien edustajien kanssa lukuvuoden alkaessa elokuussa.

 

Edunvalvonta 

OKA ry on aktiivinen koulutus- ja sosiaalipoliittinen toimija, joka valvoo kaikkien Tampereen yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden etua ja hyvinvointia yhteistyössä sen sidosryhmien kanssa. Edunvalvontasektori osallistuu tiedekunnan johdon tapaamisiin yhdessä puheenjohtajiston kanssa tuoden luokanopettajaopiskelijoiden ääntä kuuluviin opiskelijoihin vaikuttavissa asioissa. Lisäksi edunvalvonnan vaikuttavuutta  lisätään paikallisesti  ja valtakunnallisesti osallistumalla TREYn ja SOOLin toimintaan esimerkiksi vastaamalla kyselyihin ja osallistumalla verkostoitumistapahtumiin. Koulutuspoliittinen vastaava toimii myös SOOL-vastaavana. SOOL-vastaava toimii yhteyshenkilönä OKA ry:n ja SOOLin välillä, välittäen tietoa esimerkiksi tapahtumista ja koulutuksista.

Edunvalvontasektorin tavoitteena on luoda toiminnallaan turvallinen ja yhdenvertainen toimintaympäristö kaikille okalaisille. OKA ry:n toimijat perehdytetään yhdenvertaisuussuunnitelmaan, jotta jokainen sektori on mukana luomassa yhdenvertaisempaa OKAa. Lisäksi edunvalvontasektori vastaa hallituksen perehdyttämisestä turvahenkilöohjeistukseen sekä esteettömyys-checklistin käyttöön tapahtumien turvallisuuden varmistamiseksi.

Edunvalvontasektori tekee edunvalvontatyötä näkyväksi järjestämällä ainakin yhden sosiaalipoliittisen sekä yhden koulutuspoliittisen tapahtuman hallituskauden aikana. Edunvalvontasektori tekee aktiivisesti töitä edunvalvonnan näkyvyyden edistämiseksi myös viestintäkanavilla. Näkyvyyden lisääminen on merkittävää, jotta jäsenillä on matala kynnys ottaa yhteyttä sektorin toimijoihin tarvittaessa.

Vuoden aikana toteutetaan opintokysely sekä yhdenvertaisuus- ja esteettömyyskysely.  Yhteistyössä EDUn muiden järjestöjen edunvalvontavastaavien kanssa toteutetaan hyvinvointikysely kaikille edulaisille. Kyselyjen tulokset esitellään jäsenistölle sekä tiedekunnalle.

Alumnitoimihenkilö jatkaa OKA ry:n alumnitoimintaa ja sen kehittämistä aktiivisesti. Siirtymävaihetta työelämään helpotetaan lisäämällä opiskelijoiden ja alumnien kommunikaatiota ja yhteistyötä. Alumnitoimihenkilö järjestää vuoden aikana ainakin yhden työelämäaiheisen tapahtuman yhteistyössä OKAn alumnien kanssa. Lisäksi vuoden aikana on järjestettävä ainakin yksi alumneille suunnattu tapahtuma, kuten alumnisitsit. Alumnitoiminnan ainoa virallinen viestintäkanava on Instagramin @okan_alumnit -tili ja se tulee vakiinnuttaa kanavaksi, johon kaikki halukkaat alumnit löytävät.

 

Viestintä 

OKA ry ylläpitää aktiivista, organisoitua ja yhtenäistä viestintää eri kanavilla. Viestintä on yhdenvertaista, saavutettavaa ja syrjinnästä vapaata. Viestintä pohjautuu viestintästrategiaan, jonka päivitystarvetta viestintäsektori tarkastelee. 

Viestintäsektori kokoaa viikkokirjeen, joka lähetetään jäsenistölle sähköpostitse sekä Telegramissa OKAn tiedotuskanavalle. Sektori myös ylläpitää ja päivittää OKA ry:n nettisivuja sekä muita viestintäkanavia. Lisäksi he koordinoivat valokuvapankkia sekä hallitus- ja sektoriesittelyitä.

Alkuvuodesta viestintäsektori organisoi hallituskuvien oton ja valmistaa hallitusjulisteen. Hallitusjuliste viedään ainakin OKA ry:n ainejärjestötilaan sekä Edulaan. Hallitusesittelyt järjestetään keväällä ja sektoriesittelyt syksyllä.

Viestintä huomioi vuoden 2026 painopisteen tuomalla edunvalvontaa näkyvämmäksi eri viestintäkanavilla yhteistyössä edunvalvontasektorin kanssa. 

 

Tuutorointi 

Tuutoritoiminnalla mahdollistetaan uusien luokanopettajaopiskelijoiden kiinnittyminen yliopistoon ja OKA ry:n toimintaan. Tuutorivastaavilla on ensisijainen vastuu tuutoritoiminnan organisoinnista ja laadusta. Tuutorivastaavat valitsevat uudet kandi- ja maisterivaiheen tuutorit anonyymillä kyselylomakkeella. 

Tuutorivastaavat järjestävät uusille tuutoreille koulutusta yhteistyössä hallituksen muiden sektoreiden sekä ainejärjestön ulkopuolisten sidosryhmien kanssa. Koulutukset antavat tuutoreille valmiudet ryhmänohjaukseen, uusien opiskelijoiden tasavertaiseen kohtaamiseen, OKA ry:n kulttuurin ja arvojen ylläpitämiseen sekä tapahtumien järjestämiseen ja budjetointiin. Tuutoreita koulutetaan myös kiusaamisen ja syrjinnän vastaiseen toimintaan. Tuutorivastaavat huolehtivat tuutorien ryhmäyttämisestä, toimivat tuutorien tukena sekä vaikuttavat omalla toiminnallaan kannustavasti tuutorien sitoutuneisuuteen ja motivaatioon. Tuutorivastaavat toimivat yhteistyössä TREYn ja EDUn ainejärjestöjen muiden tuutorivastaavien sekä tiedekunnan kanssa.

OKA ry ylläpitää hyväksi koettuja tapahtumia ja toimintamalleja. Tuutoritoimintaa kehitetään uusien opiskelijoiden sekä tuutorien antaman palautteen perusteella yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa. Uusien opiskelijoiden saapuessa tuetaan myös maisteriopiskelijoiden kiinnittymistä ainejärjestöön järjestämällä yhteisöllistä toimintaa heidän toiveidensa pohjalta. Toimintaa kehitetään yhä saavutettavammaksi ja avoimemmaksi, jotta se palvelisi jokaista uutta opiskelijaa. Tapahtumien määrää ja sisältöä arvioidaan kauden jälkeen ja tarvittaessa syksyn runkoa uudistetaan vastaamaan uusien opiskelijoiden tarpeita.

Erityisesti tuutorointitoiminnassa kiinnitetään huomiota kiusaamisesta ja syrjinnästä vapaan kulttuurin luomiseen. On tärkeää saada kiusaamisen kulttuuri kitkettyä pois heti opintojen alkuvaiheessa. Uusia opiskelijoita muistutetaan tapahtumissa aktiivisesti turvallisemman tilan periaatteista. Lisäksi vältetään tapahtumissa tilanteita, joissa opiskelija voi joutua syrjinnän kohteeksi, ja luodaan mahdollisimman paljon mahdollisuuksia eri opiskelijoiden kohtaamisille. Konkreettisesti tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tuutorit jakavat tapahtumissa ryhmät sen sijaan, että uudet opiskelijat valitsevat ne itse. Tuutoreiden ja tuutorivastaavien on tärkeää toimia roolimalleina klikkiytymistä vastaan ottamalla huomioon kaikki uudet opiskelijat tasavertaisesti.

 

Tapahtumat

OKA ry järjestää monipuolista ja helposti lähestyttävää vapaa-ajan toimintaa okalaisille. Jokaisen jäsenen tulisi tuntea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi osallistuessaan OKA ry:n tapahtumiin. Tämä varmistetaan järjestämällä monipuolisia tapahtumia, nimeämällä jokaiseen tapahtumaan turvahenkilö sekä lisäämällä tapahtumakuvauksiin esteettömyys-checklist. Tapahtumatiimi huomioi jäsenistön toiveita esimerkiksi teettämällä kauden alussa laajan tapahtumakyselyn.

Päävastuussa OKA ry:n tapahtumista on tapahtumatiimi, joka ideoi ja järjestää erilaisia tapahtumia. Tapahtumatiimi auttaa tarvittaessa hallituksen muita sektoreita tapahtumien järjestämisessä. Tarvittaessa erilaisten isompien tapahtumien, kuten vuosijuhlien järjestämiseen voidaan koota toimikunta. Tapahtumatiimi suunnittelee ja toteuttaa tapahtumia yhteistyössä EDUn ainejärjestöjen sekä muiden ainejärjestöjen ja kiltojen kanssa kampusrajat ylittäen. Tämä mahdollistaa poikkitieteellistä toimintaa, verkostoitumista sekä monipuoliseen opiskelijakulttuuriin tutustumista okalaisille. Tapahtumatiimin keskuudesta valitaan myös kaksi henkilöä vastaamaan Wappumättörundin järjestämisestä.

Tapahtumatiimi luo vuoden alussa tapahtumien vuosikellon, jota päivitetään läpi vuoden. Lisäksi tapahtumatiimi huolehtii siitä, että kaikki OKA ry:n tapahtumat löytyvät EDUn yhteisestä vuosikellosta sekä informoi ja huomioi sidosryhmät, kuten Seminaarin Kipinä ry:n sekä nelosten kahvilan, päivämäärien suunnittelussa. Lisäksi tapahtumatiimi päivittää aktiivisesti tapahtumien vuosibudjettia, jotta tapahtumien rahaliikenteestä ollaan perillä. 

Tapahtumatiimi varmistaa toiminnan jatkuvuuden kokoamalla jokaisesta tapahtumasta tapahtumaraportin, josta käy ilmi tapahtuman yleinen kuvaus, budjetti, järjestelyt ja kehitysideat. Tapahtumatiimin tulee kerätä ainakin suurimmista ja uusista tapahtumistaan palautetta, jonka perusteella toimintaa voidaan kehittää.

Hallitukseen valitaan myös vuosijuhlatoimihenkilö. Hänen tehtävänsä on muodostaa vuosijuhlatiimi, jonka kanssa he järjestävät OKA 107 vuosijuhlasitsit ja silliaamiaisen. Toimihenkilö myös kehittää vuoden aikana toimintamallin ansiomerkkien jakamisen ympärille. Hän kerää eri vuosikurssien sekä hallituksen edustajista koostuvan ansiomerkkitoimikunnan. Toimikunta esittää hallitukselle ansiomerkkien saajia OKA 107 vuosijuhlasitseille.

 

Kansainvälisyys

OKA ry pitää okalaisia ajan tasalla kansainvälisyyteen liittyvistä asioista viestimällä yliopisto-opinnoissa ilmenevistä kansainvälistymisen mahdollisuuksista Suomessa ja ulkomailla. Kansainvälisyystoimihenkilön keskeinen tehtävä on varmistaa, että eri kansainvälisistä mahdollisuuksista ja tapahtumista viestitään myös OKAn eri viestintäkanavilla. Kansainvälisyystoimihenkilö hakee Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan myöntämää kansainvälisyystukea. Mahdollista tukea käytetään tapahtumiin, jotka edistävät okalaisten ja kansainvälisten opiskelijoiden yhteistä toimintaa ja tutustumista.

OKA ry jatkaa tiivistä yhteistyötään EDUn järjestöjen kansainvälisyystoimijoiden kanssa erityisesti kansainvälisessä tuutoroinnissa, mutta myös okalaisille suunnatuissa kansainvälistymistä tukevissa tapahtumissa. EDUn kansainvälinen jaosto järjestäytyy vuoden alussa. Kansainvälisille opiskelijoille suunnattua englanninkielistä viikkokirjettä ylläpidetään aktiivisesti EDUn kansainvälisen jaoston toimesta. OKA ry:n kansainvälisyystoimihenkilö ylläpitää ja kehittää yhdessä EDUn kansainvälisen jaoston kanssa kansainvälistä viestintää ja toimintaa, esimerkiksi Instagramissa. OKA ry järjestää myös kansainvälisille opiskelijoille ja tuutoreille avoimia tapahtumia, joista OKAn kansainvälisyystoimihenkilö ottaa vastuuta yhdessä tapahtumasektorin ja koko EDUn kansainvälisen jaoston kanssa.

 

Kestävä kehitys

OKA ry:n toimintaa ohjaa ympäristön hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen ylläpitäminen ja edistäminen. Hallitukseen nimetään kestävän kehityksen toimihenkilö, joka tarkastelee ainejärjestömme toimintaa kestävästä näkökulmasta kaikilla sektoreilla. Kestävän kehityksen toimihenkilö huolehtii, että ympäristöohjelmaa noudatetaan kaikessa OKA ry:n toiminnassa. Toimihenkilö kouluttaa hallitusta ympäristöohjelman sisällöstä heti keväällä 2026 ja tarvittaessa uudestaan syksyllä 2026. Ympäristötietoista ja kestävän kehityksen periaatteita noudattavaa toimintaa kehitetään yhteistyössä koko OKA ry:n hallituksen sekä yhteistyö- ja sidosryhmien kanssa. OKA ry:ssä tarkastellaan kriittisesti kulutus-, kierrätys-, ruoka- ja tilavalintoja, sekä toimitaan mahdollisuuksien mukaan kestävästi.

Kestävän kehityksen toimihenkilö kannustaa yhdessä koko OKA ry:n hallituksen kanssa jäsenistöä kestävämpiin valintoihin erilaisilla kampanjoilla, tapahtumilla sekä luomalla mahdollisuuksia toimia kestävästi OKA ry:n järjestämissä tapahtumissa. OKA ry järjestää vähintään yhden kestävän kehityksen tapahtuman, joko yksin tai yhteistyössä esimerkiksi muiden EDUn ainejärjestöjen kanssa. Kaudella 2026 kiinnitetään huomiota kestävän kehityksen toiminnan kehittämiseen ja yhteistyöhön EDUn muiden ainejärjestöjen kanssa, sekä uusien ainejärjestötilojen kestävien toimintatapojen ja ratkaisujen kehittämiseen.

Ainejärjestötila

Hallitus, erityisesti järjestötilatoimihenkilö, jatkaa vuonna 2025 käyttöön otetun ainejärjestötilan toimintakulttuurin kehittämistä. Järjestötilan aukiolokäytännettä tulee tarkastella ja pohtia jäsenistölle toimivaksi. Ainejärjestötilan avaimet tulee jakaa hallituksen kesken siten, että avaimia on toimijoilla, jotka käyttävät eniten varastoa tai järjestötilaa.