OKA ry:n alumniryhmä

22.3.2018

Keväinen tervehdys kaikille Tampereen yliopistosta (EDU:sta ja Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitokselta) valmistuneille luokanopettajille!

Olemme perustaneet OKAn alumnit -nimisen ryhmän Linkedin-sivustolle. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita liittymään mukaan ryhmään ja kutsumaan mukaan myös vanhat opiskelukaverinne!

Ryhmän tarkoituksena on yhdistää Tampereen yliopistosta valmistuneita luokanopettajia sekä tarjota yhteisö keskustelulle ja vertaistuelle. Tavoitteena on myös järjestää alkukesästä ensimmäinen alumnitapaaminen, jossa on mahdollista tavata vanhoja tuttuja sekä suunnitella ryhmän toimintaa.

Alumniryhmämme tulee tekemään yhteistyötä myös Tampereen yliopistossa opiskelevien luokanopettajien ainejärjestö OKA ry:n kanssa. Alustavia ideoita ovat esimerkiksi yhteisen keskustelutilaisuuden tai työelämään liittyvän tapahtuman järjestäminen luokanopettajaopiskelijoiden kanssa.

Otamme mielellämme vastaan toiveita, mitä toivoisitte tältä ryhmältä ja minkälaisesta toiminnasta olisitte kiinnostuneita. Päädyimme perustamaan ryhmän linkedin-sivustolle näin aluksi, mutta ryhmän voi laajentaa tulevaisuudessa myös muille alustoille.

https://www.linkedin.com/groups/8660028

Aurinkoista maaliskuuta toivottaen
Roosa Yli-Pietilä ja Pihla Rautanen
(Tampereen yliopistosta luokanopettajiksi vuonna 2017 valmistuneet)