OKA ry:n logouudistus – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain haalareiden sinistä

19.8.2019

Syyskokouksessa 2018 päätettiin lähteä uudistamaan OKA ry:n visuaalista ilmettä, ja tuon uudistuksen myötä meidän logomme on tänään vaihtunut.

Prosessi alkoi jäsenille avoimella ideakilpailulla, jossa haettiin ajatuksia siitä, miltä uusi logo mahdollisesti voisi näyttää. Kyselyn vastauksissa näkyi kantavana teemana selkeys, yksinkertaisuus sekä visuaalisuus.

Ideakilpailun jälkeen okalaisilla oli mahdollisuus lähettää oma ehdotuksensa visuaalisen ilmeen uudistamisesta. Näistä ehdotuksista äänestettiin jäsenistön kesken, ja kolme eniten ääniä saanutta kuvaa pääsi mukaan viimeiselle kierrokselle, jonka voittajaksi selviytyi Heta Ojellin suunnittelema logo. Alkuperäinen luonnos lähetettiin graafikolle (Aleksi Murtojärvi), joka viimeisteli kuvan valmiiksi logoksi.

Uusi logo yhdistää visuaalisesti siis jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain sinistä – tällä kertaa haalareiden sinistä. Logossa on säilytetty pala historiaa Hämeenlinnan ajoilta, josta OKA ry 100 vuotta sitten lähti liikkeelle, sekä huomioitu uusi kotipaikka Tampereella, jossa okalaiset nykyään näkyvät ja kuuluvat.